Jaa ystävillesi

TÄMÄ TAPAHTUMA PERUUTETTIIN 17.9.2021

UUTTA! Järjestämme syksyn ensimmäisen opastetun kävelyn perjantaina 24.9. klo 15-17. Ilmoittautuminen tarvitaan 17.9. mennessä Liisa Hallikaiselle, puh. 050 3021886. Opastus on osanottajille maksuton, käytämme saamaamme Espoon kaupungin kulttuuriapurahaa. Lähtöpaikka on Keskustornin ja Häikästynyt -patsaan edessä ja kierros päättyy WeeGeen eteen.

Tutustumme Mari Anthonin johdolla Tapiolan veistoksiin ja muistomerkkeihin sekä tarinoihin niiden taustalla. Parituntisella kävelykierroksella kuljetaan Tapiolan keskustasta WeeGee -talon edustalle ja nähdään sekä taideteoksia että tunnettuja rakennuksia ja viheralueita. Veistokset ja muistomerkit kertovat aina menneestä – merkkihenkilöistä ja merkittävistä tapahtumista, ihanteista ja eletystä elämästä. Opastuksella kuullaan paitsi taiteesta ja taiteilijoista myös Tapiolan puutarhakaupungin synnystä ja rakentumisesta sekä Tapiolan asukkaista ja vieraista.

Tarinoiden ja nähtävyyksien ohella kierros tarjoaa liikuntaa ulkoilmassa, mutta kävelemme rauhalliseen tahtiin ja pysähdykset pidetään mahdollisuuksien mukaan paikoissa, joissa voi myös istua. Kävelykierrokset ovat ekologinen tapa tutustua lähiympäristön nähtävyyksiin ja historiaan. Ne tarjoavat myös mahdollisuuksia pysähtyä ihastelemaan usein huomaamatta jääviä pieniä ihmeitä, kohtaamaan sekä keskustelemaan.

Suositellut julkaisut

[instagram-feed]