Rakkaat EKANin jäsenemme
Meillä on ollut huonoa tuuria kuukausitapaamistemme kanssa. Niissähän tavattaisiin ihan fyysisesti paikan päällä, keskustellen ja alustuksia kuunnellen. Viime syksynä niitä piti olla joka kuukauden toinen torstai, tänä vuonna joka kuukauden neljäs tiistai. On ollut koronaa ja muutakin estettä. Nyt helmikuun tapaaminen osui koulujen hiihtolomaviikolle eikä alustajaa onnistuttu saamaan. Tehdään nyt uusi alku. Hallitus päätti vaihtaa myös yhdessä olollemme puhuttelevamman nimen: Jäsenilta.
Toivon, että laitatte päivämäärät ja paikat kalenteriin.
Helmikuun jäsenilta 22.2.2022, Ison Omenan palvelutorin nh Meri, klo 18-20.30
Maaliskuun jäsenilta 22.3.2022, Ison Omenan palvelutorin nh Kaisla, klo 18-20.30
Huhtikuun jäsenilta 26.4.2022, Ison Omenan palvelutorin nh Meri, klo 18-20.30
Toukokuun jäsenilta 24.5.2022, paikka vielä avoin, klo 18-20.30
Tuon hiihtolomaviikon takia ehdotuksemme on, että kokoontuisimme silloin jäseniltaan ilman alustusta, vapaamuotoiseen kuulumisten vaihtamiseen, ottaen kahvimukin Robert’s Coffeesta mukaan, ja iloiten toinen toistemme kohtaamisesta ihan ’livenä’. Toivoisimme vastausta tähän: Oletko tulossa.
Maaliskuun jäseniltaan saamme Opettajat Ilman rajoja-toiminnosta Minna Vidgrenin kertomaan työstään Khambodzan ammattikoulutuksen kehittämistyön parissa. Linkki hänen blogiinsa https://www.opettajatilmanrajoja.fi/yrittajyyspedagogiikkaa-ammatillista-koulutusta-kambodzassa/
sekä itse toimintaan https://www.opettajatilmanrajoja.fi/
Huhtikuun jäsenillassa saamme osallistua EKANin muisteloihin. Työryhmä Elina Piki, Aino Pippuri ja Hellevi Syrjänotko ovat työstäneet meille alkuaikojemme kevyttä historiikkia. Jännityksellä odotamme, millä kaikella he meidät yllättävät!
Toukokuun ja syksyn jäseniltojen ohjelmasta otamme mielellämme vastaan toivomuksia ja niistä voimme myös keskustella helmikuun jäsenillassa. Samoin olisi mukava kuulla ideoita kevään muiksi aktiviteeteiksi, mm. kulttuuriin ja ulkoiluun liittyen.
Muistanette jo viime kirjeessä tiedotetut tapahtumat etälinkkeineen:
MatkaUnelmia vierailee Venäjällä keskiviikkona 16.2. klo 18.30. Tässä linkki siihen Click here to join the meeting. Liitteenä esite tapahtumasta.
Kirjapiiri kokoontuu etänä torstaina 3.3. klo 18.30. Tässä linkki siihen Click here to join the meeting. Kirjat Meri Valkaman Sinun, Margot ja V.S. Naipaul Elämän kuva tai Lumotut siemenet.
Ja vielä kerran niistä vanhoista valokuvista: jos niitä löytyisi toimintamme alkuajoilta paperimuodossa, voin tulla henkilökohtaisesti noutamaan ja palautamme ne heti, kun sähköisen kirjan tekijä on ne käsitellyt. Digitaalisia kuvia saa lähettää tähän yhdistyksen sähköpostiin.
Toivon, että tapaamme hiihtolomaviikon tiistaina!
Parhain terveisin Armi, EKANin hallituksen puolesta