MatkaUnelmia Italiassa
La vita all´italiana 26.4.2021 klo 18.30
Tervetuloa Italiaan!
Italialainen pilapiirtäjä Altan on lausahtanut ”Italialaiset ovat ihmeellinen kansa. Minusta olisi ihanaa, jos olisimme ihan tavallisia”. D.H Lawrence puolestaan on todennut ”Italia on hellä kuin pasta, se tarjoaa upottavaa hellyyttä ja pehmeyttä..”
Liisa Hallikainen, Heidi Pihlatie ja Irmeli Rathmayer ovat matkustaneet Italiaa ristiin rastiin ja viettäneet maassa paljon aikaa tutustuen paitsi mielenkiintoisiin kohteisiin myös sen ihmisiin, kulttuuriin ja elämäntapaan. Jokainen heistä on palannut tähän kauniiseen saapasjalkamaahan aina uudelleen ja uudelleen.
Ensimmäinen kohteemme on kaunis Firenze eli Florentia, jonka roomalaiset perustivat 59 eaa eli yli 2000 vuotta sitten. Liisa matkusti Toscanan pääkaupunkiin jo vuonna 1987 ja ihastui. Hän vie meidät ihailemaan Firenzen kuuluisia nähtävyyksiä. Liisan tytär asuu perheineen Borgo San Lorenzossa, joten pääsemme kurkistamaan italialaiseen perhe-elämään, suvun merkitykseen, erilaisiin perhejuhliin ja Joulun viettoon.
Heidi on asunut ja työskennellyt Roomassa yhtäjaksoisesti noin 5 vuotta ja käynyt sen jälkeeen maassa sekä työ- että lomamatkoilla. Heidi vie meidät paikkoihin, jotka ovat vähemmän tunnettuja. Pistäydymme Etelä-Italiassa Materassa, joka oli Euroopan kulttuuripääkaupunki 2019 ja yksi Unescon maailmanperintökohteista. Sen jälkeen tutustumme Alberobellon ”trulli”- arkkitehtuuriin. Etelä-Italiasta suuntaamme länsirannikkoa kohti Ninfaan ja sen iki-ihanaan puutarhaan. Piipahdamme myös parissa muussa puutarhassa.
Italian matkamme päättyy Irmelin opastamana Gardajärvelle. Gardajärvi sijaitsee Pohjois-Italiassa Alppien juurella. Se on Italian suurin järvi, pituudeltaan yli 50 km. Maisemiensa ja leudon sään ansiosta alue on suosittu lomakohde. Irmeli on nauttinut Gardajärven elämästä ja kauneudesta useissa pienissä kaupungeissa ja kylissä järven ympärilllä. Nyt hän vie meidät Gardan lisäksi Malcesineen, Rivaan, Limoneen, Gargnanoon ja Sirmioneen.
Benvenuto in Italia