Hei!
Peruutamme opastetun kävelykierroksen, joka oli nimetty Patsasbongaukseksi Tapiolassa. Ilmoittautuneita oli vain kuusi. Leidilounaalla meitä oli neljä rohkeaa – Bistro O mat’in ruoka oli maittavaa ja ruokailu hyvässä seurassa pitkästä aikaa nautinnollista. Ensimmäisessä kuukausitapaamisessamme meitä oli kolme keskustelemassa MLL:n asiantuntijan kanssa. Onkohan lähtö yhteisiin rientoihin pitkän koronakauden jälkeen vielä varovaista. Me hallituksen jäsenet haluaisimme kuulla mielipiteitä, osataksemme paremmin vastata kysyntään. Saa vastata ihan vapaamuotoisestikin, mutta muotoilen muutaman kysymyksen Patsasbongauksen pohjalta:
- Kohteen kiinnostavuus (kävely Tapiolassa), mikä olisi ollut kiinnostavampi?
- Ajankohdan sopivuus (perjantai työajan jälkeen), mikä parempi?
- Muu kulttuurikohde, esimerkiksi museo-opastus, mikä?
- Muuta ohjelmaa, mitä?
Digikoulutuskyselyyn tuli muutamia vastauksia. Noin puolet kertoi osaavansa riittävästi. Toinen puoli indikoi puutteita olevan, mutta ei erityisesti kohdentanut osa-alueittain. Varaudumme järjestämään syksyn aikana muutamia työpajoja. Voisimme pitää niitä päiväaikaan, koska liiton tuen halutaan kohdistuvan seniorijäseniemme digipulmien ratkontaan. Tästä myöhemmin lisätietoja.
Laitan taas taulukkoon (alla) lähiviikkojen tapahtumia.
Syysterveisin Armi
PS. Jos olette kiinnostuneet Sitran Tim Forslundin kiertotalousesityksestä, voin lähettää aineiston pyydettäessä.
NJKL (naisjärjestöjen keskusliitto) 100 vuotta | pe 24.9. klo 14.30-17 | Kaikki ovat tervetulleita osallistumaan juhlatilaisuuteen etänä omalta koneelta. | Pääset ilmoittautumislomakkeeseen tästä. Linkki tapahtumaan on myös tässä Linkki online-tapahtumaan |
Sanlin torstaituokio verkkotapaamisena | to 30.9. klo 18 | Teemana mentorointi ja kummitoiminta yhdistyksissä. Vetäjänä Liiton tj. Susanna Sulkunen | Kahveille voi aina liittyä tällä samalla Zoom-linkillä |
MatkaUnelmia verkkotapaamisena | Ma 4.10. klo 18.30 | Vierailemme Lapin ruskassa, lisätietoa myöhemmin | Click here to join the meeting |
Leidilounas | ke 6.10. klo 12.30 | Ravintola Freja, Suomenlahdentie 7, Ison Omenan vieressä olevan uuden hotellin talo. | Pyydämme ilmoittautumiset Liisa Hallikaiselle, puh. 050 3021886 viimeistään edellisenä päivänä. |
Kirjapiiri Hanasaaren kahviossa | ke 7.10. klo 17 | Kirjat Karin Smirnoff: Jag for ner till bror, suom. Lähdin veljen luo. Nina Gimishanova: Tatko. Yaa Gyasi: Maa ja taivas. | Kirjat ovat luonnollisesti vaihtoehtoisia. Ja muistattehan: lukupiiriin voi tulla, vaikka ei olisi ehtinyt lukea ao. kirjoja. |
Kiertotaloudella kestävään kehitykseen (pääkaupunkiseudun yhteinen tapahtuma) verkkotapaamisena | ti 12.10. klo 18 | Petri Kautto Suomen ympäristökeskuksesta puhuu kiertotalouden ohjauksesta, aihe tarkentuu vielä | Linkki tapahtumaan ilmoitetaan myöhemmin. |
Oma kuukausi-tapaamisemme joka kuukauden toinen torstai | to 14.10. klo 17.30 | Väistämättömän äärellä – mietteitä kuolemisesta Alustajana on yleislääketieteen erikoislääkäri, kotisaattohoidon asiantuntija Kaija Saarelma. | Ison Omenan palvelutorilla neuvotteluhuone Meri |